Tilausajo juhliisi?

Onnistuneet juhlat alkavat siitä, että vieraat löytävät paikalle. Siksi vieraiden saapumisen helpottamiseksi kannattaa tehdä muutamia peliliikkeitä.

Vaikka navigaattorit ja karttapalvelut ovat yleisiä ja käytettyjä, perinteiset ajo-ohjeet pitävät edelleen pintansa kutsuissa ja hääsivujen sisältönä. Ajo-ohjeen laatimiseen ei onneksi kulu kauaa aikaa. Teknologiarajoitteisten sukulaisten lisäksi kirjalliset ajo-ohjeet tulevat tarpeeseen, mikäli navigaattorin kartat eivät ole täysin ajantasaisia. Yllättävän moni suurista juhlapaikoista sijaitsee melko kaukana kaupunkien keskustoista.

Eräs ratkaisu tähän ongelmaan on bussikyyti. Tilausajo ratkaisee kerralla joukon ongelmia. Parkkipaikkoja tarvitaan vähemmän eikä kenenkään tarvitse toimia kuskina. Mikäli haluat esimerkiksi häiden jälkeen jäädä viettämään juhlia bestmanien ja kaasojen kanssa, bussikyyti on myös hyvä tapa ohjata muut vieraat pois.

Helpoiten tilausajon saat hankittua netistä. Tilausajot.net:n kautta voit pyytää tarjousta seurueesi tilausajosta. Bussikyydin hinnat vaihtelevat toki henkilömäärän ja matkan pituuden mukaan, mutta pääsääntöisesti ne ovat yllättävän edullisia vaihtoehtoja. Mikäli juhlien budjetti on tiukalla, bussissa voidaan kerätä pieni kolehti sen kuluja kattamaan tai vieraat voivat maksaa kuljetuksesta.