Suolainen feta-kurpitsapiirakka

Kurpitsa on oivaa syysherkkua. Syksyn ottaa paremmalla mielellä vastaan, kun näkee kaupan hyllyllä syys- ja talvikurpitsoja. Sitä muistaa, että syksy tarkoittaa muutakin kuin ainoastaan kesän loppumista ja talven tulemista. Syksy tuo mukanaan ihania ruoka-aineita, makuja ja tunnelmaa. Ja niistä voi nauttia aivan yhtä paljon kuin kesän lämpöisestä auringosta.

Syksyinen Kurpitsa-fetapiirakka

pakaste-piirakkapohja
200 g talvikurpitsaa
rosmariinia,merisuolaa, oliiviöljyä ja vettä kurpitsan esivalmistukseen
100 g kesäkurpitsaa
150 g fetajuustoa
50 g pinaattia
150 g ranskankermaa
merisuolaa ja pippuria

Sulata piirakkapohja ja levitä se piirakka-astiaan. Pilko ja kuori kurpitsaa. Laita oliiviöljyä ja kurpitsankuutiot pannulle. Mausta rosmariinilla ja merisuolalla. Anna paistua noin 7 min. Lisää vettä noin 1 dl verran. Anna kurpitsakuutioiden kypsyä lähes valmiiksi.

Pilko kesäkurpitsa ja murenna fetajuusto sen sekaan. Lisää kypsät kurpitsakuutiot ja pinaatti. Sekoita. Lisää rasnkankerma ja mausteet. Sekoita.

Laita täyte piirakkapohjan päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 min.

Sano nam, se on fetakurpitsapiirakka.
Sano nam, se on fetakurpitsapiirakka.