Minun ja Oluen tarina

Mitäköhän tapahtuikaa sille tytölle, jonka mielestä kalja oli kamalaa kuraa? Epäilen, että tämä tyttö maistoi jotain oikeaa olutta! Olen aina inhonnut perinteisiä suomalaisia kaljoja, kyllä kaljoja, ne litkut eivät mielestäni ansaitse oluen statusta. Olen joskus yrittänyt oppia pitämään esimerkiksi peruskaljan kuten karhun tai koffin mausta, kunnes tajusin jotain suurta! Ei pahasta mausta voi saada hyvää! Olin jo ennen yliopistoon tuloani tuominnut melkein kaikki oluet noiksi pahoiksi pikkuveljikseen kaljoiksi, kunnes kohtasin jotain uutta ja erilaista.
Sinä kesänä kun valmistuin ylioppilaaksi annoin oluelle uuden mahdollisuuden ja päätin maistaa Guinnessia ja sehän kummasti muutti suhtautumistani oluisiin. Tajusin, että oluessakin voi olla makua ja sitä voi nautiskella, jos vain valitsee pullonsa oikein. Päätin alkaa kokeilemaan erilaisia tummia oluisia ja yllätyin suuresti kun seasta löytyikin kaikenlaista hyvää. Ensimmäiset positiiviset kohtaamiseni olivat Guinnessin lisäksi Kilkenny, New Castle ja Velkon Kozel. Tässä vaiheessa aloin päätymään siihen tulokseen, että vain tummat ulkomaiset oluet olivat hyvän makuisia. Muuten pysyttelin uskossa, että kuitenkin suurin osa oluisista, erityisesti vaaleista lagereista, oli pahoja ja niitä oli syytä vältellä.
Kasvutarinani kuitenkin jatkui, vaikkakin pitkään siinä meni, että pääsin vielä paremmille apajille. Nykyään edellä mainitsemani tummat oluet maistuvat edelleen joskus saunan yhteydessä tai pubissa, josta niitä tarjoillaan jostakin muusta lähteestä kuin tölkistä. Ensimmäisen oikeasti todella, todella hyvän oluen join Tallinassa, Virossa. Tämä kyseinen olut oli Olde Hansan Tumma hunajaolut. Sitä kun maistoin, tajusin kuinka pehmeää ja hyvää olut oikein voi ollakkaan. Valitettavasti tätä kyseistä oluista ei saa mistään…Kokkaavana ja aloitteliaana ihmisenä olen kuitenkin keksinyt keinon valmistaa tummaa hunajaolutta kotona ja vaikka se ei aina aivan vedä vertoja Olde Hansan vastaiselle, niin osaa se olla hyvää.
Olin siis avannut silmäni ensin tummalle ulkomaiselle oluelle ja tutustunut sitäkin parempaan makuun, tummaan hunajaolueen. Kuitenkin vasta noin puolitoista vuotta sitten  ymmärsin, että olut voi olla samanlainen makunautinto kuin ateriakin. Tämän uuden sivun elämässäni käänsi, eräs hyvä ystäväni, joka matkusti uljaaseen Saksan maahan ja toi ilosanomia mukanaan. Tämä ilosanoma oli saksalainen vehnäolut, Franziskaner.
Weihenstephaner Korbinian
Fraziskanerin kautta halusin oppia tuntemaan myös lisää muita saksalaisia vehnäoluisia, koska minulla oli vahva luottamus siihen, että juuri nämä kaksi piirrettä olivat ne, jotka loivat tämän erityisen hienon makumaailman. Järjestimmekin syksyllä 2010 kaveriporukalla omat Octoberfestit, koska ei ollut varaa lähteä kokemaan tapahtumaa Saksaan. Kyseiset octoberfestit antoivat hienon mahdollisuuden kokeilla muitakin saksalaisia oluisia, erilaisten makkaroiden, perunasalaatin ja hapankaalin seurana. Tuolloin löysinkin nykyisen ihanaisen suosikkini eli Weihenstephanerin  Korbinianin. Kyseisen oluen jälkeen vahvalle kakkossijalle nousi myös Weihenstephanerin Hefeweissbier Dunkel. Näin ollen Franziskaner jäi kolmanneksi. Franziskanereista suosin suodattamatonta vaaleaa variaatiota. Sinänsä ihmeellistä, koska yleensä pidän enemmän tummasta, mutta tässä tapauksessa makuaistini viestivät toisin. 
En edelleenkään välitä perussuomalaisista kaljoista, joita saa jokaisen kaupan hyllyltä. Eikä minun pidäkkään välittää. Kyllähän niitä juo jos joku tarjoaa, mutta harvemmin itse suostun niitä ostamaan. Erikseen ovat kuitenkin sellaiset ulkomaiset oluet kuin Fosters, Sol, Heineken, jotka ovat jääkylminä (ja kyllä, näin ollen mahdollisimman mauttomina) hyviä. Kuitenkin olen oppinut itsestäni sen, että pidän alkoholijuomien nauttimisesta, en ryypiskelystä. Ja näin tällaiset elitistioluet, jotka ovat myös aika hintavia, sopivat minulle, kuin nappi sopii nenään. En tarvitse kuin sen yhden tai kaksi makunautintoa ja olen tyytyväinen. Olutta en ikinä joisi siis niin, että tarkoituksena olisi todella alkoholisoitua, siihen on eri litkut. Ei hyvää punaviiniäkään ryypätä, siitä nautitaan. Lisäksi oluen käyttö ruoanlaitossa ja erityisesti lihan marinoinnissa on taivaallista.
Yksittäisiä hienouksia löytyy lisää koko ajan. Tällaisia ovat mm. yksi vanhempi tuttavuus, jonka olen sittemmin löytänyt, Valamon luostariolut. Todella maukasta! Lisäksi nykyisiä rakkauden kohteitani on Trappist olut, joka on benediktiiniläisten trappistiluostareiden munkkien valvonnassa valmistettua luostariolutta. Belgialaiset luostarioluet ovat muutenkin erittäin vahvan ja mielyttävän makuisia. Niiden jälkeen ei kamalasta kannata maistella vehnäolutta, koska vehnäolut maistuu melkeinpä vedeltä verrattuna niihin. Toisaalta en halua edes miettiä miltä muut oluet maistuisivat, koska vehnäoluet ovat kuitenkin suhteellisen vahvan makuisia jo itsessään.
Chimay Blue
Belgialaiset luostarioluet veivät minut aikalailla viime keväänä mennessään. Olen alkanut pitämään niistä yhä enemmän ja enemmän. Joissakin tilanteissa suosinkin niitä enemmän jo kuin vehnäoluita. Mutta se sitten on taas aikalailla mielialasta kiinni. Suurin suosikkini belgialaisista luostarioluista on Chimay blue
Meillä on perheen sisäinen koulukunta kiista nykyään oluesta, mikä on sikäli huvittavaa. Komeampi puoliskoni vannoo hyvin vahvasti brittioluiden nimeen, kun minä taas saksalaisten vehnäoluiden. No noista luostarioluisista voimme molemmat hymähdellä tyytyväisinä ja vielä yhtäaikaa. 
Oluista olen huomannut myös sellaisen jännittävän seikan, että vaikka olut olisi kuinka hyvää, niin jostain syystä kaikki oluet eivät sovi kaikkiin vuodenaikoihin. Saksalaiset vehnäoluet sopivat parhaiten pimeään vuodenaikaan, erityisesti syksyyn. Belgialaiset trappisoluet sopivat myös parhaiten pimeään vuodenaikaan ja erityisesti siihen pimeimpään, eli keskitalveen. Kumpikaan ei ole oikein kesäjuoma. Mitä ihmettä sitten näin erityistyneiden makuhermojen omistava ihminen voi juoda kesällä, kun kaikki ne oluet joista pitää on liian raskaita?
Hoegaarden Witbier
Tänä kesänä löysin ensimmäisen oikeasti hyvän makuisen vaalean oluen. En ole ihan varma mitä se on laatuaan, mutta nimeltään se on Tshingtao. Tämä kiinalainen olut on sopivan kevyt ja raikas kesäisiin päiviin. Toinen luontainen valintani kesäolueksi on Hoegaarden Witbier, joka on vaalea belgialainen vehnäolut. Ilmeisesti belgialaiset osaavat jotain!
Näin on alkaunut minun ja oluen tarina. Saas nähdä mitä lisäyksiä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten makuaistini vaatimukset kehittyvät.  

Comments are closed.