Kotitekoiset paniinit

Olen aina pitänyt paniineista, mutta valitettavasti kahviloiden paniinien täytteet rajautuvat usein perus kanaan, kebab-valkosipuliin ja kinkku-salamiin. Nekin ovat kyl ihanaisia ja saavat kielen kuolalle, mutta ne ovat kyllä myös hinnoissansa. Käydessämme Pariisissa oikeastaan vasta keksin kuinka monipuolisia täytteitä paniinissa voi olla. Siitä keksinkin itseasiassa idean, että paniiniinhan saa laittaa ihan mitä ikinä haluaa väliin jos sen tekee itse! Ja kuinka helppoa ja halpaa paniineja onkaan tehdä itse.

Juusto on perusainesosa paniinissa. Siitä syystä lähdinkin esittelemään täytteitä juuri juuston valinnasta. Täytteeksi suosittelen kokeilemaan eri juustoja (koska olen itse suuri juustojen ystävä) ja ainakin alkajaisiksi fetajuustoa, vuohenjuustoa tai aurajuustoa. Nam! Paniiniin kannattaa kuitenkin käyttää myös tavallista juustoraastetta erikoisjuuston lisäksi.

Liha on lihanystäville perusaineosa myös paniinissa. Itse käytän usein marinoituja kanasuikaleita, kebablihaa, katkarapuja, erilaisia kinkkuja tai salamia paniinin täytteenä. Eli periaatteessa samoja kuin kahviloissakin, mutta tämä siitä syystä, että ne ovat vain kaikista kätevimpiä. Kana on helpoin koska se antaa myös muille mauille tilaa. Toisaalta kuka estää kokeilemasta vaikka jauhelihaa tai soijarouhetta väliin, vaikkakaan itse en vielä ole ollut niin rohkea 😀

Kasvikset ovat hyvä lisäketäyte tai päätäyte paniiniin. Punasipuli, paprika, tomaatti, oliivit, etc. ovat kaikki mainioita täytteitä joko yksinään tai yhdisteltynä. Vain kaupan hylly tai joskus jääkaapin sisältö on rajana sille mitä paniininsa väliin haluaa laittaa. Tietysti on hyvä miettiä hieman sitä sopivatko täytteet yhteen.

Leipä Paniinia ajatellen hyvin oleellinen ainesosa on myös leipä. Tähän mennessä paras paniinileipä jonka olen keksinyt on esipaistetut sämpylät ja patongit, joko vehnäisenä tai moniviljaisena.

Laite Paniinia tehdessä pelkkä uuni ei yleensä riitä, koska paniini täytteineen pitäisi ns. painaa kasaan. Voileipägrilli on tässä mainio kapistus, erityisesti jos sattuu omistamaan sellaisen yhtenäisen levyn voileipägrillissä (eli ei paahtoleivälle tarkoitettua).  Jos omistaa sellaisen joka on ns. tarkoitettu paahtoleiville, niin ongelmana on se, että patonki menee keskeltä poikki, eli saa tehtyä minipaniineja, mutta toisaalta ketä se haittaa kotitekoisia kun ovat!

Tässä on hieman esimerkkejä omasta mielestäni hyvistä täyteyhdistelmistä paniiniin:

(Tällä kertaa tein näitä)
valkosipuli-kana
paprika
punasipuli 
juusto

tai…

kinkku
aurajuusto
ananas
juusto

tai…

basilikakana
vuohenjuusto
tomaatti
juusto

tai…

kana
fetajuusto
persikka
juusto 

Ohje paniinien tekemiseen on maailman yksinkertaisin. Halkaise esipaistettu patonki kahtia. Paista liha, jos se pitää paistaa, lisää sekaan kasvikset joita voi myös paistaa pannulla. Muutoin latele lihat/kasvikset/juustot suoraan leivän väliin ja laita leipä voileipägrilliin. Paina pienellä voimalla voileipägrilli tiukasti kiinni (patonkien on tarkoitus liiskaantua!).Paista niitä siellä noin 5 minuuttia tai niin kauan että juusto on sulanut ja leipä näyttää valmiilta. And enjoy.