Eläinten viikon kunniaksi herkkukasvisruokaa: Chilipähkinäpaneroitua tofua tortilla ja salaattipedillä

Tällä viikolla Suomessa vietetään eläinten viikkoa (4.-10.10.2011) 62. kertaa. Myös meillä eläinviikkoa vietetään omien karvaturrien kanssa ja kasvisruokateemaisella viikolla. Ja tiedän, ettei meillä kasvisruoan valmistaminen ole mitenkään ihmeellistä, mutta eipä sen pienellä mainostamisella ole mitään haittaakaan.

Olen monesti blogissani ja yksityiselämässäni kirjoittanut sekä puhunut kasvisruoan puolesta koska ruoka, maut ja erityisesti kasvikset ovat minulle hyvin rakkaita. Olen kaikkiruokainen, mutta suosin kasvisruokaa monesta syystä, joita olenkin puinut täällä blogissani useaan otteeseen. Tunnen aina suurta mielihyvää siitä, kun saan jaettua tietoa ruoan monista ulottuvuuksista, terveydellisyydestä ja makujen sinfonioista ihmisille. Erityisen lämpimiä tunteitä minussa herättää se, kun saan vannoutuneen lihansyöjän yllättymään, ettei hänen ruoassaan ollutkaan lihaa, koska monilla on harhakuvitelma, että liha on se aines, joka kruunaa ruoan.

Kasvis- ja luomutuotteet ruoanlaitossa ovat monesti halpoja, herkullisia, kevyitä ja hyviä vaihtoehtoja lihalle. En pyri muuttamaan kenenkään ruokailutottumuksia, mutta ehkä vaikuttamaan edes vähän, koska kasvisruoka kerran viikossa ei tee pahaa kenellekään, päinvastoin. Sitäkin parempi ilmiö on arkipäivän kasvissyöjä. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei kasvisruoka kuulu vain kasvissyöjille.

Nyt tämän eläinten viikon kunniaksi olen päättänyt jatkaa samaan malliin kuin melkein joka viikko elämässäni, eli valmistaa kasvisruokaa. Aion myös viettää laatuaikaa lemmikkieni kanssa. Nyt haluan kuitenkin jakaa lukijoideni kanssa yhden aivan ihanaisen ohjeen ja kenellekkään ei varmasti tule yllätyksenä se, että se on kasvisruokaa! Toisaalta pitäkää mielenne avoimena, tämä ruoka on mietitty hyvin tarkkaan sellaiseksi, että jopa kovin ja raadollisin lihansyönnin ystävä nauttisi siitä! Jos ette ole ennen kokeilleet kasvisruokaa, niin nyt on oiva tilaisuus! Ohje on kahdelle.
Eläinsuojeluliitto Animalia kampanjoi eläinten viikon kunniaksi eläinystävällisen kuluttamisen puolesta. Kampanjan yhteydessä avataan uusi verkkosivusto Vapauta valinnoilla. Kampanja on kaikkiruokaisenkin ystävä, koska siinä korostetaan, että kasvikset ja luomuruoka on oiva vaihtoehto lihalle ja yksittäisilläkin valinnoilla on merkitystä.

Chilipähkinäpaneroitua tofua

3 dl kreikkalaista jugurttia

3 dl chilimaapähkinöitä
(cajunmaustetta) 
250 g maustamatonta tofua
tofun marinadi: 
1 dl soijaa
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl Tex mex mausteseosta 
3 rkl vettä
Murskaa chilipähkinät kulhossa. Sekoita sekaan jugurttia. Voit lisämaustaa panerointia cajunmausteella, jos haluat. Leikkaa tofu 8 osaan. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Marinoi tofua noin 30 min
Pyörittele panerointi marinoituneen tofun päälle. Anna vetäytyä ainakin 30 min, mutta mielellään yön yli. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 min.
Tortillalettu.

Tortilla- ja salaattipeti tofua varten

tortillaletut (2 kpl)
2 dl vehnäjauhoja (maissijauhoja)
1 tl merisuolaa 
1 tl oliiviöljyä (oliiviöljyä myös paistamiseen)
0,5 dl vettä 
 salsa:
3 tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tl merisuolaa
oliiviöljyä paistamiseen 
salaatti: 
kiinankaalta 
kesäkurpitsaa
juustoraastetta 
Valmista tortillataikina viimeisenä. Jaa taikin kahteen ja pyörittele siitä kaksi palloa. Kaulitse taikinoista kaksi ohutta pyöreän muotoista lettua. Paista pannulla oliiviöljyssä molemmin puolin.
Valmista salsa: pilko pieniksi kutioiksi kaikki ainekset ja paista oliiviöljyssä pannulla noin 7 min. Suolaa.
Pilko salaattiainekset sopiviksi ja sekoita juustoraaste sekaan. Asettele salaattiainekset ja salsa tortillalettujen päälle. Asettele chilipähkinäpaneroidut tofut tortilla ja salaatti pedille. Voit laittaa vielä hieman maustamatonta kreikkalaista jugurttia koko annoksen päälle.
Chilipähkinäpaneroitua tofua tortilla ja salaatti pedillä.
Chilipähkinät murskattuna
Meidän karvaturrit.
Meidän karvaturrit.
——-
Ps. Edelleenkin ajankohtainen aihe. Terveisin: Liisa, helmikuu 2013.

Comments are closed.